”Mitä muotoutuu tilalle, kun juoni ja psykologinen kehittely huuhdotaan kirjallisuuden tunnuspiirteistä? Minkälaisia tietoisuuksia rakentuu pelkän nykyhetken, pelkän välähtelyn, pelkän aavistelun varaan? Voivatko toisto tai välimerkit saada toimijuuden?”

Päivi Mehtosen tutkimus esittelee proosaan kätkeytyviä mahdollisuuksia. Niissä resonoi muun muassa anarkian, merkityksiä pohtivan filosofian ja – ehkä hieman yllättäen – myös pyhyyden ulottuvuuksia. Abstraktin kirjallisuuden loisto ja kurjuus taustoittaa herkullisten sitaattien saattelemana Suomessa aiemmin tuntematonta sanataiteen traditiota, joka 1900-luvun alussa tuntui vaikuttavan kaikkeen mutta sittemmin unohtui.